LEIRI-INFO 2009




Huomio! Bändileiri on täynnä!



Masalan elävän musiikin unioni Melu ry järjestää 1.-6.6.2009 bändisoittamisesta kiinnostuneille viikon kestävän bändileirin. Kurssi pidetään päiväleirinä maanantaista keskiviikkoon klo 10-16. Torstai on kotiharjoittelupäivä. Perjantaina leiri jatkuu klo 12 ja loppuu lauantaina klo 15, jolloin pidetään päätöskonsertti, jonka yhteydessä on myös kahvitilaisuus vanhemmille.

Leirin kokonaisohjelmasta vastaa tänä vuonna Jalle Kulmala, muut opettajat valitaan soitinten ja oppilasmäärän mukaan. Leirille voidaan ottaa vastaan seuraavien instrumenttien soittajia: kitara, basso, rummut, lyömäsoittimet, kosketinsoittimet, trumpetti, saksofoni, pasuuna, viulu, alttoviulu, sello, kontrabasso ja laulu. Jousisoitinten olisi suotavaa olla sähköisiä soittimia, tai että olisi tallamikrofoni. Tämä ei kuitenkaan ole kynnyskysymys.

Leirin kantavana ideana on kokonaispedagoginen, yhteisöllinen kasvatusote. Tämän vuoksi emme aseta etukäteen tiukkoja ikärajoja, viitteellinen alaikäraja on 12 vuotta. Tärkeintä kuitenkin on halu ja kyky toimia musiikkiyhteisön jäsenenä. Lopullisesti leirin ohjelman muokkaavat sinne tulevat ihmiset.

Leirin pidetään Luomassa Villa Harjulassa (HPY 22:5B, Harjulantie 92, 02440 Luoma). Leiri maksaa 175 euroa, seuraavalta sisarukselta 100 euroa. Hintaan sisältyvät majoitus, ruokailut ja opetus. Leirillä on halukkaille myös uintimahdollisuus. Leirin järjestäjät voivat auttaa myös kuljetusten järjestämisessä tarpeen vaatiessa.

llmoittautumisen yhteydessä leiriläistä pyydetään kertomaan kuinka pitkään hän on soittanut ja onko ollut aiemmin bändissä, mahdollisista allergioista, kolme lempiruokalajiaan sekä kolme suosikkiartistiaan tai -biisiään. Leiri on yleensä täyttynyt nopeasti, joskin mukaan pääsy riippuu myös soittimesta.

llmoittautumiset (myös viikonloppuisin) 15.5.2009 mennessä: Marketta Saari 040 776 8486.

Bändileiri
Aika: 1.-6.6.2009
Paikka: Villa Harjula
Hinta: 175 euroa/leiriläinen (seuraavat sisarukset 100 euroa)
Ilmoittautuminen: Marketta Saari 040 776 8486